Arjen anarkismista
Olin taannoin illallisilla, jossa keskusteltiin viestinnän suunnasta. Arvatenkin ja ihan syystä keskustelussa mukana kulki itsestäänselvästi tekoäly. Saatoin keskustelun laidalta itse kuitenkin päätyä paasaamaan filmin hitauden viehätyksestä, vinyylin kuunteluun keskittymisestä ja vanhojen autojen säätönupeista joiden mekaaninen haptinen vaste tuntuu sormenpäissä.
Illallisen aikana päädyttiin keskustelemaan myös arjen anarkian harjoittamisesta, kun yksi vierustoveri kertoi lukevansa suurieleisesti Iso numero-lehteä ruuhkametrossa bisnesihmisten keskellä. Pohdin ääneen mitä arjen anarkiaa itse voisin harjoittaa ja toinen totesi, että eiköhän viehtymykseni kaikkeen analogiseen ole jo tämän päivän anarkiaa. Ehkä?
Luin hiljattain (sanomalehdestä, sattumoisin) että Heian-ajan Japanissa, kun keisarille haluttiin välittää kontroversiaaleja viestejä, ne kerrottiin runoina. Tästä inspiroiduin riimittelemään minäkin:
“haluun olla ihmisyyden spesialisti
en haluu seuraa algoritmia sokeasti
en olla vastarannan kiiski
mut kohdata aidosti – hellästi ja villisti
en haluu tekoälylle ajatteluani ulkoistaa
en liioin maapalloa turhaan kuormittaa
joitain työvaiheita toki tehostaa
jos vastineeksi aikaa saa
mut mitä me tehdään sillä vapautuneella ajalla
jos keskittymiskyky on hajalla
ja toiminnanohjaus pois ruudulta nolla
haluun määrän korvaa laadulla
hitaalla läsnäololla, arjen anarkialla”
Vaikka tekoäly nopeuttaa joitain työvaiheita jälkikäsittelyssä ja kuvaajana tietysti tuotan kuvaa ja videota tämän päivän maailman tarpeisiin katse tulevassa, analogianarkismini on aina arvona läsnä tekemisessäni. Mediasta viis, arvostan aitoa kohtaamista ja sielun läsnäoloa. Aivan erityisesti se on luomani printtisarjan ytimessä – hidas läsnäolo, arjen anarkia.